Near death experiment, eli rajatilakokemus extremeurheillen

Eli toisin sanoen kävin pelaamassa ensimmäistä kertaa sitten pariin kymmeneen miljoonaan vuoteen pesäpalloa. Joo minä tiedän että olen aika ylipainoinen ja olin hyvin tietoinen siitä, että juoksukuntoni ei ole ihan huipputerässä.

Mutta en tiennyt että tunti pesäpalloa saa minut kannattamaan (välitöntä) armomurhaa (vaikka pesäpallomailalla, tietyn pisteen jälkeen olin valmis mihin vain kunhan tuska loppuu). Hyvä luoja, kyse ei ollut siitä että väsyttää ja janottaa ja on nälkä ja haluan kotiin, vaan siitä että pelkäsin etten selviä siitä. Minulle kävi hyvin selväksi että jos minut yritetään murhata, niin pakoon juoksemisen sijaan alan suositella mahdollisimman kivuttomia tapoja tehdä se.

SE OLI IHAN HIRVEÄÄ!

Ja myös hirveän hauskaa. Tavallaan. Niinku silleen. Tiiätte, jos poistaa siitä jyrkästi pudonneen happisaturaation, halun oksentaa jonnekin ja reisilihakset jotka tunnottomina kirkuivat armoa joka askeleella.

Vannon että kerran muut pelaajat luulivat minun heittäytyvän pesälle vaikka oikeasti minulta loppui vain voimat kesken askeleen, enkä enää välittänyt missä asennossa tapaan jälleen telluksen pinnan.

Jostain käsittämättömästä syystä aion mennä ensi viikollakin.

Haluaisitko nähdä vampyyrileffan jossa on kuuma vampyyri?

Haluat? No sitten en lähde suosittelemaan mitään Twilightia, vaan överiä Fright Night - elokuvaa! Elokuvan juonen voisi oikeastaan minun näkökulmastani tiivistää siihen, että Colin Farrel heiluu ympäriinsä paita auki kuuspäkkiään esittelemässä ja taistelee jotain teinejä ja David Tennantin (joka on yksi suosikkinäyttelijöistäni, ylläri!) näyttelemää hulvatonta vampyyriasiantuntijaa vastaan.

Tennantin näyttelemää hahmoa vaivaa nahkahousujen aiheuttama ihottuma

 Leffa sopii hyvin sellaisillekin jotka yleensä pelkäävät perinteisiä kauhuleffoja, sillä tämä raina on niin överihuono ja hauska, että sitä katsoessa ei tee mieli purra tyynyn kulmaa. Käsikirjoitus ei päätä huimaa, ja tuskin on tarkoituskaan, leffan pääpointti on railakas toiminta kauhuleffahuumorillla höystettynä!

Jos haluaa jotain hauskaa katsottavaa illalla vaikkapa jonkun muun puuhan taustametelinä niin tässä ihan passeli valinta, et putoa juonesta jos unohdat leffan pyörimään vessatauon ajaksi. Voit kyllä missata pari paidatonta Farrelia, mutta jos ei siitä vällää niin sekään ei haittaa.

Mutta ihan tosissani. Colin Farrel, jos muutut vampyyriksi niin saat tulla jänkyttämään minun kurkkua anytime.

Astetta vähemmän romanttinen vampyyrikomistus

Musteläikkätestejä ja viimein oikea paperivalinta!

Mutta ensin on tehtävä VIELÄ YKSI väärä paperivalinta! Tavallinen kopiopaperi ei ole hyvä mustekynille. Musteelle siveltimellä ihan kelvollinen, mutta mustekynän terävä kärki muhjaa paperin.

Testissä tällainen poika neljäveen lausahdus. jätin piirroksen kesken kun paperi hajosi mutta oikeastaan se on ihan hauska tällai kesken jätettynäkin.

Mutta VIIMEINKIN kaikkien näiden ihan väärien paperikokeilujen jälkeen löytyi Se Oikea!

nimittäin käyntikorttipahvi, jota sain äitiltä ja isältä kerran ison paketillisen! Sen "nurja puoli" on aivan täydellistä! Se kestää kynän terää ja muste tarttuu mukavasti. kestää värittämistä ja rasitusta oivallisesti ja on mukavan napakka. Lisäki kokeilin niin se imaisee akryylimaalia ihan ookoo, ei se nyt mitään kovin huokoista ole joten saa aika monta kerrosta vetää jos haluaa tasaisen, mutta toisaalta noin mustekynän ja musteen kanssa aivan hyvin kestää värittämisen.

Piirsin siis musteella ja akryylivärillä jotain joka alkoi New York -maisemana ja lopui siihen kun en jaksanut enää katsoa mallia joten sekoitus jotain omasta päästä ja mallista :D *keskittymiskyky mitä se on?*

Heppapiirros nopeutettuna x20

Kuvasin piirtelyni ja nopeutin, tuttu kaava. Loppujen lopuksi videosta tuli paljon kivempi kuin itse piirroksesta, mikä ei kyllä ollut tavoite... Ei piirros huono ole, mutta eipä säväyttänyt liioin.

Kuningas ja kaksi prinssiä

Ensin tein tällaisen nuoren Elviksen pikkusiskolleni, jolla oli eilen synttärit. Tahtoi olla vähän hankaluuksia uusien kynien kanssa. tiputin ison mustepisaran keskimmäiselle tekstiriville. yritin peitellä sen tekemälllä tekstistä paksumman, mutta siitä tuli aika muhkurainen.

Tänään kuuntelin Avicii:tä ja etenkin Hey brother -biisiä ja piirtäelin tällaisen veljeskuvan. Ongelmia oli taas horisontissa kun paperi ei ollut oikein musteelle sopiva (muhjaantui, ei kestänyt "rasitusta" yhtään) ja JÄLLEEN pudotin mustepisaran keskelle kuvaa, jonka takia kuvasta tuli harmaasävykuva eikä mustavalkoinen kuten oli tarkoitus. Lisäksi tästä PITI tulla paljon realistisempi. No, ehkä ensi kerralla sitten..

Musteläikkätestausta

Myönnetään! Olen addiktioihin taipuvainen ja helposti hurahtava ihmispolo! Ja muste on varmaan koukuttavampaa kuin heroiini!

kaikki alkoi tästä. kun löysin hyllyltä 10 vuotta sitten ostetun mustepullon ja ajattelin kokeilla, ihan vähän, ei kai kertakokeilu mitään haittaa? Kyllä mä pystyn lopettamaan millon vaan ;)

Seuraavana päivänä minun oli pakko saada lisää ja testasin näitä:

En ollutkaan koskaan hoksannut miten tuo mustepuikko oikein toimii! mutta sehän oli vallan kiinnostavaa! kivikuppiin tipautetaan vähän vettä ja sitten tuota puikkoa hinkataan siihen, lopputuloksena on mustetta. mitä enemmän hinkkaa sitä mustempaa se on.

Tässä testailun tuloksia.



































ja niinhän siinä kävi että hullutuksen kourissa eilen tilasin Artshop.fi verkkokaupasta LISÄÄ mustesälää! ja ihmetys oli suuri kun paketti oli jo tänään noudettavissa, nopeata toimintaa etten sanoisi...

Tästä ei ole paluuta! 

Hullut hahmot

Edellisessä postauksessa esitin kysymyksen; Arvaako joku mistä nämä lainaukset ovat ja bonuskysymyksenä miksi juuri nämä kaksi? ;)

Ja nyt vastaan siihen ihan omassa postauksessaan, koska huomaan miettiväni kysymystäni pitempään kuin minun piti. 

Vastaus: Koska kumpikin elokuvasarja (kyllä, lasken myös Marvelin elokuvat yhdeksi suureksi sarjaksi :D) on ehdottomasti suuria suosikkejani ja kummastakin löytyy mitä ihanimmat kaksi ristiriitaista, koukuttavaa, houkuttelevaa ja monikerroksellista hahmoa.

Ylempi aikaisemman postauksen kuva on Harry Potter -lainaus kohtauksesta jossa paljastuu että Severus Kalkaros (Snape, minua aina hämmentää kumpaa kuuluisi käyttää?) pitää sisällään paljon isompia asioita (hups melkein spoilasin!) kuin päältä päin näytti. Kalkaros on hahmona suorastaan nerokas! Kirjailija JK Rowling on onnistunut kirjoittamaan hahmon, jota lukija yhtä aikaa paheksuu ja rakastaa. Itse uskoin koko ajan, että Kalkaroksesta paljastuu vielä jotain Suurta ja olin osittain oikeassa. Mielestäni on ihanaa miten kirjoittaja pitää loppuun asti kuitenkin elossa pientä ristiriitaa. Hahmo ei ole täysin hyvä, eikä täysin paha. Kalkaroksessa on valtavasti piilotettua hyvyyttä, mutta sen peittää katkeruus ja ilkeys. Rakastan hahmojen kärsimyksiä ja Kalkaros oli monen kirjan ajan suorastaan kärsimyksen patinoima. Elokuvaversioissa Alan Rickman teki Kalkaroksesta vielä ihanamman, jos niin voi sanoa. Alan Rickmanilla on uskomattoman hieno ääni. Ja nenä.

Alemman kuvan lainaus on The Avenges -elokuvasta. Kohtauksessa Loki -hahmo pitää puhettaan ihmiskunnan "vaietusta salaisuudesta" joka on se, että ihminen kaipaa alistamista (hahmo on vähän hullu, myönnetään :D.). Lokissa on samaa väärinymmärrettyä hulluutta, kuin on Kalkaroksessakin ja siksi kai siitä niin valtavasti pidänkin. Loki on sekaisin kuin seinäkello, kostonhimoinen, kateellinen, huumorintajuinen, sarkastinen, älykäs ja sellainen sekoitus vapautta ja sisäisiä kahleita. Lokissa ja Kalkaroksessa on kummassakin annos pikkupoikaa, joka vain kaipaa äitin halia ja hyväksyntää. Kumpikin on oman katkeruutensa ja kostonhimonsa vankeja ja kumpikin päätyy uhraamaan itsensä rakkauden takia, himppasen erilaisin lopputuloksin toki, mutta kumpikin saavutti lopulta jonkinlaisen täyttymyksen. Kalkaroksen tarina on jo taputeltu kokoon, mutta Lokin pitäisi huhujen mukaan näyttäytyä vielä kahdessa elokuvassa, joten sitä odotellessa. Tom Hiddleston on just eikä melkein oikea näyttelijä Lokiksi. Näyttelijä itse vaikuttaa mitä herttaisimmalta otukselta maan päällä, ja ehkä se onkin sellainen herttaisen miehen demoni, joka pääsee pintaan, kun Hiddleston vetää Loki-naaman päälle. Ja Hiddlestonilla on myös aivan erinomainen ääni. Ja nenä. Havaitsen jonkinlaisen kaavan tässä.

Tunnen suurta vetoa (niinkuin varmasti hyvin moni) tuollaisia ristiriitaisia, lähes epäinhimillisiä sekopääpahiksia kohtaan. Varmaankin sen takia, koska niissä on sellaista vapautta mitä ei voi sankarihahmolle rakentaa. Toisaalta, kuinka inhimillisiä sankarihahmot toisaalta ovat liioin? Antisankarille tai pahikselle on mahdollista lyödä kerrosta kerroksen päälle, sen takia niistä kai tulee niin kiinnostavia.

Illan ratoksi piirtelin kolmannen "leffarepliikin", tuskin jää epäselväksi kuka
ja mistä! Musteella laveeratulle akvarellipaperille.

Musteen hurmaava tuoksu

En edes muistanut miten ihanalle mustepullon muste tuoksuu. Mistähän sen tuoksun olen oppinut? Tuoksumuistikuva vie lapsuuteen, mutta siihen se jää. Olemmeko ehkä äitin kanssa piirrelleet musteella? Äiti oli taitava piirtäjä ja opetti meille perusasioita, luultavasti muste on kuulunut arsenaaliin myös. Olisiko koulussa piirretty musteella myös? Ainakin Muotoiluakatemian kursseilla musteeseen sormenpäät kasteltiin kun istuin haaveillen läpi kaksi kalligrafian kurssia.

Piirsin nämä kaksi leffa/kirja/sarjakuva/ -repliikkikuvaa vapaalla kädellä siveltimellä. Olen aika tyytyväinen siihen nähden että olen koskenut musteeseen noin 10 vuotta sitten edellisen kerran.

Arvaako joku mistä nämä lainaukset ovat ja bonuskysymyksenä miksi juuri nämä kaksi? ;)

Rasvainen stressinpoisto

Joskus kun on rankat jaksot elämässä ja syystä tai toisesta on jaksaminen kortilla, niin varmaan jokaisella on niitä kivoja askareita jotka hellittävät stressiä. Minua helpottaa siivoaminen, suihkussa käyminen, lukeminen, ulkoilu ja...

... parhain on (yllätys yllätys) piirtäminen. Siinä on yksi syy miksen ole koskaan ollut innokas sotkemaan piirtämiseen rahaa tai elantoa, sillä minua pelottaa että se riistäisi puuhalta sen terapeuttiset vaikutukset.

Kun käsi piirtää, niin ajatukset lentävät keveinä, ja muu pauhu pääkopassa vaipuu taka-alalle. 

Tässä yksi mustalla rasvakynällä sudittu polle. 

laulutreenailua ehkä ensi elämässä

korkeat äänet edelleen tosi hankalia, äänihuulet "vuotaa" hermovian vuoksi tosi rankasti, enkä pysty pitämään ääntä, mutta altot alkaa ja tulla aika omantasoisesti :) Tässä kokeilin laulaa Johanna Kurkelan "Ehkä ensi elämässä" joka on aika rauhallinen ja mukava lauleltava.

ja sitten astuin legopalikkaan ja kyllä lähti sellanen falsetti että eunukkipoikien kuorokin olisi kadehtinut.