Kuuntelin illalla korvia hyytävää kirkumista lähimetsästä ja ajattelin että supikoirat siellä taas keskustelevat (niistä lähtee aivan hirveä ääni). Menin ulos kuuntelemaan sitä, koska onhan se aika kiinnostavaa. Pimeydestä kantautuva kirkuminen tuli lähemmäs...lähemmäs... ja ohitti minut sysipimeässä pihassa, en nähnyt mikä äänen aiheuttaja oli.
Aloin ajatella että onkohan se sittenkään supi, jos se onkin joku pieni koira johon on sattunut? Huuto alkoi kuulostaa korvissani hädän täyteiseltä pelkohaukulta. Ääni lipui aiheuttajansa perässä viereiseen metsään ja minä seurasin sitä kännykän valokeilassa (siinä on taskulampputoiminto ) ja kutsuin olentoa. Että jos se on koira, niin ehkä ystävällisen äänen kuullessaan se näyttäytyy ja voin vaikka edes ilmoittaa siitä jollekin?
"Tule tänne tule, ruokaa, kuppi, raksuja, mennään, tule tule!"
Mystinen huutaja pysytteli aina vähän edelläni enkä nähnyt sitä, huuto vain kuului lähes taukoamatta ja minä tarvoin metsässä oksien ja mättäiden yli käsikopelolla. Seisoessani siellä pilkkopimeässä metsässä vain kännykän valo turvanani ääni alkoi pikku hiljaa kuulostaa vähemmän hädässä olevalle pikkukoiralle ja enemmän luita kaluavalle luurankohirviölle. Näin itseni mielessäni kauhuelokuvassa. Hahmo menee pimeään metsään surkean kännykkävalon kanssa olematonta koiraa kutsuen vain sen perusteella että HIRVITTÄVÄ kirkuminen johdatti hahmon sinne. Jos katsoisin sitä leffaa niin huutaisin popcorniastiani yli että ÄLÄ MENE SINNE TYPERÄ AKKA!
Jalkauduin aikamoista vauhtia kodin suuntaan. Huutava olentokin otti jalat taas alleen ja kotipihan valojen alla kuuntelin miten sen ääni etääntyi puiden sekaan.
Jos se oli supi niin sekin koki pelottavan yöllisen kohtaamisen kun petollisen ystävälliseltä kuulostava ihmishahmo seurasi sitä pitkin metsää huudellen ja kutsuen. Supikoirien kauhuleffassa se kohtaus on ollut varmasti karvoja nostattava!
(Myöhemmin internetin välityksellä selvisi että kettuhan se huutaja oli. Hirveä ääni eläinraukalla!)
Siitä kuitenkin syntyi tämä lyhyt tarina ja runo:
