Kevättä kohti, ikävä kesää!

Katselin kuvakansiotani ja tajusin, että olen viimeksi ottanut maisemakuvia viime kesänä! Koko talvi on ollut niin kamalan harmaa, ettei ole paljon tehnyt mieli kuvia räpsiä. Kuvia olen ottanut enemmän kotona sisällä piirroksista, lapsesta, eläimistä, esineistä. Lehdessä sanottiin, että talvi on ollut Jyväskylässä pimein sitten 1950-luvun, enkä ihmettele! Se todellakin on ollut harmaa ja tympeän värinen.

Väkisinkin on ikävä kesää ja kesän ääniä ja tuoksuja! Kesällä meidän piha on kuin oma pieni suljettu maailma kun lehdet kasvattaa aidan pihan ympärille ja muut elämän äänet on jossain metsien takana. Voisin jäädä sen maailman sisään ihan kokonaan.

Aamulla kun on usvaa ja kaikki äänet jää kiinni sinne kosteuteen. Voi istua maassa kahvikuppi kourassa ja olla vaan ajattelematta mitään.

Ja sitä kun sammal on ihan pehmeää ja joustaa askeleen alla ja vaikka varpaat olisivat likaiset, niin kaikki tuntuu just oikealta.

Ja entäs se kun on erilaisia sääilmiöitä, eri värisiä sääilmiöitä! Kun on yhtä aikaa lohenpunaista, tummaa sineä ja syvää vihreää!

Joka raajalla on ikävä kesää