lauantai 24. elokuuta 2013

Post-traumaattinen avokonttoridepressio


Yyteiden hengessä syntyy ahdistustiloja, jotka purkautuvat piirtämällä.

torstai 22. elokuuta 2013

Se(l)kounet on parasta pistää ihan läskiksi

Aika usein huomaan jostain kummallisista jutuista, että vallitseva todellisuus taitaa olla unta. Silloin pistän kaiken läskiksi, koska se on tehokkain tapa herätä.

Minun alitajuntani ei tykkää että sen pileitä tullaan kuokkimaan :D




tiistai 20. elokuuta 2013

Mini's Telescope

Viime viikolla Mini oppi sanomaan ärrän ja ajamaan polkupyörällä pitkiä matkoja. 

Tänään Mini rakensi kuumeisena legoista avaruusteleskoopin katsoen mallia How the universe works-dokkarista ja selitti, että hän haluaa tutkia kvasaareja. 

..... jjjoooooo... Tää etenee nyt vähän liian nopeesti   (hehheh)

Vähemmän Discoveryn avaruusdokkareita ja enemmän Paavo Pesusientä, eikö?



Mutta eikö olekin aika näköinen! 

Ihan vai ettei ene sekaisin, niin ylempi on Minin legoteleskooppi ja alempi on ruutukaappaus siitä Discoveryn dokkarista.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Seuraa pilviä!

Kirjoitin aikaisemmin työelämäpurnausta, mutta päätin kumminkin poistaa sen. Vaikka leikilläni puhuin tilanteesta yleisellä tasolla, niin eihän se ihan totta ollut tietenkään, purnaaminen ei taida pahemmin sopia minulle. Jatketaan kevyemmällä linjalla :)

Tässä joitakin räpsyjä mitä olen napsinut puhelimen kameralla kulkiessani:

Majesteettisia pilviä Jyväskylässä

Työmatkan varrelta läheltä kotia

lauantai 17. elokuuta 2013

Kisukisukisu....

Voi kattila pudota paksuun päähän
tai voit kompastua yllätystuoliin
voit jäädä lukkojen taakse ukkossäähän
ja kaikenlaisia "vahinkoja" tapahtua pikapuoliin

Muistapa silloin tän yhden kerran
kun olis voinut funtsia hetken verran

kantsiko puhkaista Pandoran mätäpatti
ja valokuvan vuoksi HERÄTTÄÄ KATTI!

- Lyra 9v



Herätin Lyran kesken päikkäreiden kuvaa varten. Sain mitä tilasin; Kissan joka näyttää kirvesmurhaajalta. 




.... Jos menehdyn tapaturmaisesti kotona lähipäivinä niin kuulustelkaa kissaa jooko?

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Siivotaan! Huudetaan ja siivotaan!

On jälleen koittanut se hetki.

Anoppi on tulossa kylään.

Vesilasissa neste väreilee ja katseet suuntautuvat taustapeileihin ja taustapeileistä näen kaiken paskan ja moskan pitkin huushollia. Voihan hittolainen. Pakko siivota. Jotenkin sain uskoteltua miehelle, että hänen täytyy siivota etupäässä yksin koska A) omapahan on mutsinsa B) Minulla on tärkeää tekemistä Giljotiinin kanssa.
Kuitenkin mies tuputtaa osallistumista minulle joka suunnasta, hänen siivoilunsa lonkerot kuristavat minua pahemmin kuin anakondaleffan tähtiliero.

Anteeksi keskeytys, mies tuli juuri kysymään minulta laitetaanko ideaaliside sukkalaatikkoon ja koin pienimuotoisen hermoromahduksen tapauksen johdosta.

Kyse ei missään nimessä, haluan korostaa MISSÄÄN NIMESSÄ ole siitä, etteikö mies osaisi siivota! Voi hyvänen aika, sehän on vain siivoamista eikä mitään rakettitiedettä! Likaa pois ja puhtautta tilalle! Enkä minä todellakaan kuulu niihin itsensä ylentäviin naisiin, jotka vähän alentuvasti voivottelevat miten se meidän Pera vaan ei osaa siivota voi voi. En! En tosiaan! Kuulun niihin, jotka näkevät miten mies TOIVOO minun ajattelevan, että ideaaliside kuuluu sukkalaatikkoon sen takia, että hän ei vaan OSAA. Koska jos hän ei vain osaisi, ehkä hänen ei tarvisi tehdä sitä (Tiedän tämän koska en "osaa" tyhjentää astianpesukoneen oksennuspahoinvointisihtiä).

Hermoromahdus osa 2. Anoppi tulee tunnin päästä ja mies on jälleen tutussa syklissä. Eli siinä, missä eilen on kaikki siivoilut jätetty täksi päiväksi koska "ihan hyvin on aikaa" ja sitten on aamu vietetty rennosti kahvia särpien. Nyt yhtäkkiä herätään huomaamaan, miten OMG kämppä ei olekaan mystisesti siivonnut itse itseään!

Älkää katsoko minua, olen tehnyt lupaamani osuuteni jo eilen. Mitä? No EN TODELLAKAAN AUTA! Minä seison rannalla ja huudan myrskyyn uppoavalle kaleerille;

"IDEAALISIDE EI TODELLAKAAN KUULU SUKKALAATIKKOON!"

lauantai 10. elokuuta 2013

Operaatio Giljotiini

Aloitin yhden projektin, josta en uskalla oikein "ääneen" puhua koska pelottaa että kämmään koko homman ja sitten itkettää kun kaikki tietää. Joten en vielä avaa asiaa sen kummoisemmin, vaan puhun Operaatio Giljotiinista, koska koko projekti tuntuu siltä kuin olisin ostanut giljotiinin ja opettelisin käyttämään sitä omaan päähäni. Jos kertoisin suunnitelmani tässä, se ei olisi varmaan monen mielestä mitenkään ihmeellinen, mutta minulle tämä on tosi iso juttu.

Aina kun aloittaa jotain ihka uutta ja inspiroivaa, niin tuntuu samaan aikaan ihanalle ja kamalalle. Sitä heittelee aallonharjalta toiselle ja perättäisten sekuntien tuntemus saattaa olla "MÄ EN KOSKAAN PYSTY TÄHÄN" ja "Mä niin pystyn tähän!". On kamalaa kun ei voi vain tuntea pystymistä ja voimaa. Mihin sitä heikkoutta ja epäonnistumisen pelkoa tarvitaan? Johonkin realiteettien arvioimiseen ehkä? Pieni paniikki pitää mukavasti hereillä?

Jotta Operaatio Giljotiini saisi mukavan alun, minä tein aika ison päätöksen. Ja pelottavan! Hurjasti pelottavan! Minä ilmoitin työpaikalle, että en enää tee töitä täysillä viikkotunneilla, vaan siirryin työskentelemään 30h/viikossa niin, että minulla on yksi kokonainen arkivapaa käytössäni. Jep! Niin tein! Ja sitten heijasin viikon sikiöasennossa nurkassa ja purin rystysiäni estääkseni itseäni soittamasta henkilöstöresursseille että VITSI VITSI HAHAHAH HUONO VITSI, EI KAI KUKAAN NIIN HULLU OLISI, ETTÄ VAPAAEHTOISESTI TIPUTTAISI JO VALMIIKSI ANKEITA TULOJAAN HAHAHA.

Joo. Minä!

Sekin tässä stressaa että lama pureskelee myös työpaikkaani ja stressaava syksy on tulossa. Pelottaa jo valmiiksi mitä tässä vielä tapahtuu.

Nyt lasketaan pennejä ja toivotaan että se on sen arvoista. Mies sai luvan alkaa metsästää vähemmän kuluttavaa autoa (mistä hän on luonnottoman innoissaan. Autojen vaihtaminen on miehelleni kuin tennispallo paimenkoiralle) ja mietimme ahkerasti, mistä kaikesta voitaisiin säästää niin että tulojeni putoamisen lovi ei hajottaisi taloutta.

Ja täytyy taas todeta miten mielettömän hieno puoliso minulla on. Ihan uskomaton. Valmis tekemään uhrauksia ja järjestelemään asioita, jotta minä saan seurailla haaveitani. Olisikohan minusta samaan hänen kohdallaan? Toivoisin niin. Toisaalta olen itsekäs pikku kakkiainen *kjäh kjäh*

No mutta niin. Aika näyttää. Ja kerron kyllä sitten kun olen päässyt toteamaan onko minusta Giljotiinin käyttäjäksi vai ei. Kerron vaikka paskoisin koko homman.

lauantai 3. elokuuta 2013

Repsahduksia

Olen kuukauden piirtolakossa. Tämä ei ole niin helppoa.

1) Seisoin työpaikalla tussitaulun vieressä ja havahduin siihen kun ystäväni hihkuu selkäni takana "ELINA EIIIII ÄLÄ PIIRRÄ!" ohhoh. Ihan vahingossa ja huomaamatta piirsin pienen koiran siihen, täysin ajattelematta mitään!

2) Minun piti kirjoittaa paperilapulle sana "pyöriäinen" ja ihan vahingossa piirsin siihen kuvan kirjoittamisen sijaan.



Se vain on minun luissani ja ytimissäni asti!