Joskus on kivaa olla hyvä jossain

Olen viime ajat kokenut jotain todella kummallista työpaikalla; kehuja!

Ihan tosi, KEHUJA! MINÄ! Se tuntuu uskomattomalta.

En ole vaatimaton ihmetellessäni tätä, vaan ihan tosissani. Minä en jostain syystä ole lähes koskaan hyvä missään. Keskinkertaiselle tasolle saatan yltää oikein kovalla yrittämisellä ja olen aivan tottunut siihen, että saan olla todella tyytyväinen suoritukseeni mikäli en saa moitteita. Stressaan aika paljon tätä suoriutumistani ja huonouttani, joten todellinen yllätys oli kun menestyin eräässä työtehtävässä ylivoimaisesti paremmin kuin kukaan muu. Minua on kehuttu esimiesten taholta useaan otteeseen ja jopa työnantajani asiakas on kehunut minua! Ja minä en osaa käyttäytyä kehuja saadessani, vaan sorrun siihen mitä inhoan; itseni vähättelyyn! Kerran kun yksi esimiehistä kävi kehumassa miten hyvin onnistun niin KAIVELIN SUKKIANI! OIKEASTI! Ja sen jälkeen heitin tutut lainit "nooooh, en minä nyt mitään ihmeellistä ole tehnyt... tuuria...".

Miksei vain voi olla ylpeä, että hyvin tehty minä! Olen itsestäni ylpeä?

Tuleeko joku sitten ja ottaa kehut takaisin?

Totuus laskutukseen soittamisesta

Oletko ikinä miettinyt, mitä asiakaspalvelija tekee silloin, kun soitat vihaisena ja mietit että nyt pistetään "ne" kuulemaan kunniansa! Ja että siinäpähän oppivat ja varmaan siellä oikein selät oikenee, kun huudan ja meuhkaan!

Niin... Yleensä mitä enemmän minulle huudetaan, sitä vähemmän se oikeastaan kiinnostaa.

Kun sinä huudat, minä teen tätä:

Ellun asiakaspalvelu, kuinka voin auttaa? 

Totuus hitonmoisesta taiasta!

Karvasnapsi-blogissa pitempi esittely tulokkaasta, ja monta kuvaa! Mutta nyt odotus on palkittu ja tässä hän nyt on! Black Elles Goddamned Magic ~ Kossi

Hyvää ystävänpäivää!

Laukaassa kuoli eilen 10 vuotias tyttö ja kolme muuta pikkutyttöä ja ratsastuksen opettaja loukkaantuivat, sekä kaksi hevosta kuoli, kun ratsastushallin katto romahti harrastajien niskaan. Se tapahtui tässä ihan lähellä ja koska täällä kaikki tuntee kaikki, niin varmaan jonkun mutkan kautta tuonkin pikkutytön tai hänen vanhemmat tiedän. Tuli kamalan surullinen olo. Se on ollut ihan tavallinen keskiviikko, ihan tavallinen harrastuspäivä. Sinne pikkutyttö on lähtenyt innoissaan ponihäntä pomppien ja varmaan aika huolettomana sen suhteen palaako koskaan enää kotiin. 

Kun tulin kotiin oli pakko ottaa tiukka haliote kaikista rakkaista ja sanoa vaan itelle että elämä voi mennä monella tapaa, mutta juuri sillä hetkellä kaikki on hyvin ja kaikki turvassa. 

Hyvää ystävänpäivää kaikille rakkaille! Halataan kun tavataan!

Totuus hevosharrastajista

Tiiättekö? Hevosharrastajat kävelee aivan tajutonta kyytiä!! 

Lenkillä ystäväni Riikan ja hänen pollensa Villen kanssa.

*tarvisin happiviiksiä vieläkin*

Vanhemmuus on maratooni, jota juostaan kengännauhat auki ja silmät sidottuna

Aika: 07:15
Paikka: Auto
Henkilöt: Minä32v ja Poika3v

Minä 2 vuotta sitten: "Sitten kun mun lapsella on kyselykausi ja sillä on kysyttävää kaikesta maailmassa niin sitten minä vastailen sille aina kärsivällisesti, koska miten muuten lapsi oppisi kaikki asiat kuin kysymällä?" Sydän Sydän! Sädekehä! Päätös ja muutama valistunut ajatus kasvatuksesta!

Minä tänä päivänä..... P= Poika M=Minä

P: Laita Salama Mäk Kviin lauluja!
M: En voi laittaa nyt, kuunnellaan radiota
P: Mikset?? Äitiiiiiii, laita nyt!
M: Koska CD on hansikaslokerossa ja en voi nyt alkaa kaivaa sitä sieltä?
P: Miksi?
M: Koska minun pitää katsoa tiehen kun ajan
P: Miksi?
M: Jotta en ajaisi ojaan
P: Miksi?
M: Koska ojaan ajaminen olisi epämukavaa
P: Miksi?
M: Auto menisi rikki ja meihin sattuisi
P: Miksi?
M: *huokaa* Koska niin se nyt on. (Päässä humisee vielä unisuus ja mieli tapailee jotain käsitteitä painovoimasta ja massan liikkeestä, josta osa pysähtyy yhtäkkiä hankeen ja osa jatkaa matkaa, mutten jaksa yksinkertaistaa niitä 3veemoodiin, en nyt, en ennen puoltapäivää, en ennen aamukahvia)

P: Äitiiiiiii laita Salama Mäk Kviin lauluja! Minä haluan!
M: En voi edelleenkään kun se CD on tuolla hansikaslokerossa
P: Mikä on hansikaslokelo?
M: Se on toi laatikko tossa, siellä on tavaroita
P: Miksi siellä on tavaloita?
M: Koska... no (no miks helvetissä nyt yleensäkin jossain on tavaroita??! KOSKA NIITÄ NYT ON VAIN SIELLÄ!!) .. niitä on laitettu sinne talteen.
P: Mikä on talteen?
M: Se kun tavarat on jossain että.... *haukottelee* että ne ei häviäisi, en minä tiedä, ne on siellä että ne olisi siellä (kahvia!!)
P:  Mihin ne häviää?
M: hukkaan
P: Mikä on...
M: Hukka on se että on hävinnyt ja hävinnyt on hukassa! (KAHVIA!!!!) KATO KAUHAKUORMAAJA!!
P: Äiti et sinä saa sanoa kauhakuolmaaja, nyt minä en enää voi! *itkemistä*

*seuraa keskustelua siitä, kuka saa sanoa "kauhakuormaaja" (ja miksi) ja onko siitä haittaa jos kaksi ihmistä sanoo saman sanan ennen kello puoli kahdeksan tiistai-aamuna räntäsateessa, kun CD on hansikaslokerossa, jossa on tavaroita jotta ne eivät olisi hukassa, joka tarkoittaa sitä, että ne eivät häviä ja häviäminen on sitä, (ja siksi) että tavaroita ei voi käyttää halutessaan*

Minä.... Minä... Minä huomaan etten nyt aivan joka hetki vastaa sitä mielikuvaa, jonka muodostin kaksi vuotta sitten, jossa kärsivällisesti selitän lapselle kaiken. Minä en ihan aina tiedä, enkä jaksa ajatella miksi. Ehkä siinä mielikuvassa ei ole aikainen aamu huonosti nukutun yön jälkeen, kun aivoissa virtaa liian vähän kofeiinia?

Mutta lupaan lapseni selvittää sinulle aivan tässä lähipäivinä miksi ojaan ajaminen on epämukavaa. Painovoima ja silleen. Ja siksi.

Suosittelen; Blogikirjoitus tasa-arvoisuudesta

Oma ajatus ei näin iltasella kovin liukkaasti kulje, mutta haluan linkata todella ajatuksia herättävän hyvän tekstin tasa-arvoisuudesta miesten ja naisten, isien ja äitien, tyttöjen ja poikien välillä.

Sininen keskitie - Sukupuolten välisestä tasa-arvosta

Kannattaa ehdottomasti lukea ajatuksella!

Totuus metsälenkistä

Viime ajat ovat olleet todella hektisiä, kun mies on ollut reissussa ja siinä sivussa olen itse tietenkin vetänyt täyspäistä työviikkoa, hoitanut 3vee lapsukaista ja taloutta yksinnnnnn. Väkisinkin koiran lenkit on hoidettu kun on pystytty ja enimmäkseen aktivointi ja ulkoilutus tapahtunut omassa kotipihassa, koska pitemmälle ei vain ole ehtinyt eikä jaksanut. Tänään koitti kaivattu hengähdyshetki ja lähdin Pojun kanssa "hylkylammen kierrokselle". 

Alkumatkasta meillä oli aurattua metsätietä parin kilometrin verran. Koska tutkimattomia teitä on niin paljon, niin päätin kokeilla onko puhelimen karttaohjelmasta mihinkään (lause joka olisi saanut 90- luvun minut aivan ymmälleen) ja se oli aika kiva. Vähänhän se haiskahti kaupunkilaiselle suunnitellulta, joten täytynee vielä kaivella joku maastokartta josta olisi enemmän hyötyä metsässä.

Ehkä suuremmat kiksit olisi tullut jos olisi ruudulla näkynyt muutakin kuin pitkä metsätie ja punainen pallo joka kertoi että "sä kävelet tässä tätä pitkää metsätietä pitkin". Mutta löysin sen avulla yhden uuden polun (tai lähinnä uskalsin poiketa vieraaseen osaan metsää sen takia että näin pikku ruudulta, että kävelen kohti tuttua maisemaa).

Uskollinen käppäilytoverini Poju

Elukkablogini bloggerissa

Siirsin elukkablogini vuodatuksesta bloggeriin, joten elukkakuulumisiani voi lueskella karvasnapsi.blogspot.fi :)

Mitä TODELLA tahtoisit?

Yksi suosikkikirjoittelijoistani internetissä on Lauri Järvilehto, jolla on mm. blogit Ajattelun ammattilainen ja Upeaa työtä . Käyn aika-ajoin lueskelemassa hänen ajatuksiaan, ja yleensä niistä intoutuneena muutaman päivän pohdiskelen tiukasti elämääni. Ja  etenkin kaikkea sitä, mitä siltä tahtoisin. Hänen kirjoituksensa käsittelevät paljon mielen voimaa työssä ja vapaa-ajalla, ja kaltaiselleni mielen kanssa toisinaan painiotteluja ottavalle on kirjoituksissa todella paljon samaistumispintaa.

Etenkin tällä hetkellä tekstit työelämästä kolahtavat kovaa! Onhan se luonnollistakin, että se on minulle kovasti ajankohtainen aihe, työpaikalla sitä vietän kumminkin ison osa hereilläoloajastani!

Minulla on työpaikka, jossa käyn tekemässä työtä X, jotta voin rahoittaa sillä elämiseni. Mutta siinäpä se. Työ ei inspiroi minua oikeastaan millään tasolla, epäinspiroi aika useallakin tavalla. Työssäni on toki paljon hyviäkin puolia ja yritän ajatella L.J ajatusten mukaisesti, että näihin "vääriin" työpaikkoihin käytetyt vuodet eivät ole olleet ajan haaskausta, miltä ne toisinaan tuntuvat, vaan tärkeää oppia minulle. Tekemällä erilaisia työtehtäviä olen saanut tärkeää oppia itsestäni, ja siitä, mitä haluan tehdä/ mitä en halua tehdä!

L.J neuvoo ihmisiä pohtimaan asiaoita joista nämä saavat kaikkein eniten mielihyvää (ns flow olotila, jossa unohdat ajan ja paikan ja teet vain intoutuneena) ja hyödyntämään tätä tietoa pohtiessa oman (työ)elämän suuntaa. Tässä kohtaan ensimmäisen ongelman. Tiedän aivan tarkalleen, mitä puuhailen maailmassa mieluiten (pois luetaan oman lapsen kanssa puuhailu, koska en keksi miten siitä voisi mitenkään vääntää työpaikan :D ) ja se on piirtäminen.

Piirtäessä minun aivot menee kerta kaikkiaan NIKS pois päältä suoraan automaattipilotille ja olen intoutunut, isnpiroitunut, suorastaan hurmioitunut siihen, mitä teen. Piirtäminen on ihan parasta ja olen siinä ehkä himpun keskivertoa parempikin.

Mutta kun... Sen lisäksi että piirtäminen tempaa minut pois tästä maailmasta ja valloittaa aivoni, niin se myös ahdistaa minua aivan valtavasti. Heti kun piirtämiseen kohdistuu odotuksia ja vaatimuksia niin siitä tulee mörkö. Olen monta kertaa yrittänyt tehdä piirtämisestä osan elantoani tekemällä tilaustöitä, mutta aina käy sama juttu. Minä ahdistun ja alan inhota ja pelätä kaikkea mikä liittyy koko kuvioon. Yksi pieni tilaustyö ja minä lakkaan vastaamasta puhelimeen, lakkaan käymästä sähköpostia katsomassa, lakkaan kirjoittamasta, kuuntelemasta musiikkia, katsomasta elokuvia. Luukut menee kiinni ja niiden availu yksi kerrallaan on todella työlästä. Joten minä en piirrä rahasta, enkä minä piirrä vaatimuksista, en piirrä toimeksiannoista. Minä piirrän itselleni ja ystävilleni mitä huvittaa ja saan siitä syvää iloa.

Joten miten ihmeessä voisin tehdä työkseni sellaista, mikä ajaa minut aivan seinille? En niin mitenkään! No en ainakaan nyt tällä hetkellä, nyt menee kaiken kaikkiaan liian hyvin, jotta voisin pilata sitä piirtämällä :D Joten mitäs sitten? Mistä saan flow-tunteen, mutten ahdistu? Listasin joitakin asioita;

- Kirjoittamisesta. Kirjoitan tarinoita ja runoja itselleni, eikä minua ainakaan lähtökohtaisesti ahdista kirjoittaa pyynnöstä/rahasta/toimeksiannosta/deadlinen kanssa. Huono puoli on se, ettei minullla ole minkäänlaista koulutusta, eikä oikeastaan taitoakaan. Korvaako innokkuus puuttuvan ammattitaidon? Tuskinpa.

- Eläinten kanssa puuhailusta, koiran kouluttamisesta. Tämän huvin vääntäminen työksi tosin ei suuremmin innosta, koska tiedostan olevani se yksi tuhannesta, joka tällaisesta haaveksii.

- Tietokoneen näpräämisestä (!! enpä olisi koskaan uskonut). Ainut työtehtävä töissä mistä nautin, sisältää tietokoneella ohjelmien näpläämistä, ilman että tarvitsee puhua kellekään ihmiselle. Huono puoli on jälleen ammattitaidon puute ja myöskin ominaisuuteni, jotka aiheuttavat sen, että minulla on ongelmia kaikenlaisten numeroiden, määrien, etäisyyksien, mittojen ja perspektiivien (=kaiken normaalin loogisen ajattelun..) kanssa. Voisinko tehdä täysillä työtä, joka sisältää kaikkea sitä, mikä on minulle jo valmiiksi vaikeaa?

- Suunnitelmien tekemisestä. Tykkään kirjoittaa listoja, piirtää kaavioita, piirtää miellekarttoja ja suunnitelmia. Olen ehdottomasti omimmillani tehdessäni suunnitelmia, joita ei tarvitse toteuttaa. Teoreetikko? Huono puoli tässä on looginen ajattelukykyni, joka on kuin kalkkuna jolta on siivet katkottu.

- Valokuvaaminen. Valokuvaaminen on sukua pirtämiselle, muttailman siihen liittyvää ahdistusta. Jotenkin minun on vain vaikeaa nähdä itseäni tekemässä tätä työkseni. Miksi? Samasta syystä, kuin en innostu eläinharrastuksen muuntamista ammatiksi. Näen edessäni sen tuhansien innokkaiden jonon ja masennun. Sama koskee kyllä kirjoittamistakin. Miksi minä, kun taitavampiakin on?

Mutta meillä on vain tämä yksi (työ)elämä ja minä olen kerta kaikkiaan kyllästynyt omaani. Minä en tiedä mitä aion tehdä, mutta jotain minä aion tehdä. Takuulla.

Totuus taistelusta

http://www.veripalvelu.fi/www/abo  Sivulla 10 ystäväni Salla Peltosen taistelua aplastisen anemian kanssa. Kannattaa lukea! <3

Prinsessa palaa sodasta

Voitokas prinsessa palaa sotimasta uskollisen suomipollensa kantamana!