Terapeuttista sarjakuvapiirräntää

Koko kulunut vuosi on ollut minulle aikamoista vuoristorataa, terveys ei ole ollut itsestäänselvyys. Mikäpä muu pahimmallla hetkellä auttaisi niin hyvin kuin piirtäminen... Olen piirrellyt tällaisia tosi simppeleitä ajatuksia eri tunteista ja hetkistä. 



Se tunne kun saan käsiini minkä hyvänsä tärkeän paperin joka minun pitäisi tajuta...

Jostain tuli mieleen se miten miehen on joskus vaikea sanoa mihinkään ei.

Joskus vaan potuttaa kamalasti ja tekee mieli purkaa jotain osiin. 

Olen spesiaali! Olen erityinen! Minä olen minä! :D Joskus täytyy vähän julistaa.

Ja joskus parasta laatuaikaa on se kun aika vaan soljuu ohi...

Netissä kiertää nyt ahkerasti kaikenlaiset julistukset siitä miten julistaja ei toivo mitään lahjoja vaan pelkkää iloa kaikille. Joistakin niistä tulee pikkuisen tekopyhä fiilis.

 Aina joskus tulee sellainen luuserifiilis joka saa ääriviivat sotkeentumaan.( Mutta eipä hätiä, on niitä iloisiakin fiiliksiä sitten aina ajallaan :) )

Joskus olemme törmäyskurssilla sen suhteen mitä sanotaan ja mitä tarkoitetaan :D

Joskus kun tulee paha päivä eikä ole ketään fyysisesti paikalla jota voi halata!

Minä muuten purin meidän sohvan! Siitä tulee hieno! (sillä välin vieraat joutuu istumaan lattialla, sori!)

Joskus mies eittämättä toivoisi että olisi VIELÄ tylsempää...

Kun stressaan asiasta tai toisesta niin minun viivat menee myttyyn.

Tangled, viivoja nostattava seikkailu!

Pakko se on myöntää, olen jälleen vähän hurahtanut. Törmäsin netissä jokunen kuukausi sitten termiin "zentangle" jolla tarkoitettiin piirrosta joka on tuherrettu täyteen kuvioita ja kiekuroita jne (googlella löytää aivan MIELETTÖMIÄ piirroksia tällä tyylillä) ja olihan se sitten kokeiltava. 

Kukapa ei olisi joskus luennolla tai puhelimessa puhuessaan kieputtanut kynää muistivihkon reunalla niin että lopputuloksena on suorastaan psykedeelisiä kiemuroita ja pikkukuvia. Tämä on sitä, paitsi askel eteenpäin. Tässä joitakin kokeeksi kieputtelemiani. Pahoittelen joidenkin kuvien huonoa laatua, en ole jaksanut skannata niitä ja ne on vain kännykkäkuvaräpsyjä jotka olen tallentanut instagrammista (josta minut muuten löytää nimellä Elksiivi jos joku haluaa tulla katsomaan :) )

Tunnekuvia ja vakavia inspiraatioita

Ensin joitakin omia tunteitani kuvina....

Minulle tehtiin hiljattain testejä joilla kartoitettiin minun kykyjä ja puutteita.

Tällainen tunne jäi testeistä. Kaikki muu hajosi, mutta sanat jäi :D 

Se ei tietenkään ole totta, tiedän sen. mutta sillä hetkellä se tuntui siltä.

Mietin sitä että minulle ei paljon soitella ja miten rakastankaan kaikkia jotka tietävät että inhoan puhelimessa puhumista :D 

Yritin tekstata dramaattiset alkusanat piirustuslehtiölle. Jostain syystä kynästä tuli jotain muuta ulos.

Minun elimistöllä on usein asiaa. Ja ylin on sitten kilpirauhanen, ei kivekset :D 

Aina joskus ahdistaa kauheasti ja se tuntuu suunnilleen tältä

Yhtenä iltana piirtelin MUIDEN tuntemuksia :) 

Juteltiin siitä millaista on jos joutuu lapsena pelkäämään omia vanhempiaan.

Ja siitä millaista on jos koko ajan sattuu, millainen on kivun universumi

Ja loppu"kevennyksenä" puhuttiin bulimiasta, millainen se on ja mitä se saa tuntemaan. Niiden teemojen pohjalta piirtelin tällaisen kuvan.

Ha Ha Halloween!

Halloween, tai kuten tykkään ajatella että "alkavan talven juhla" on yksi lemppareistani vuoden kierrossa :) Tykkään kummituksista ja halloweenin väreistä, tykkään syksystä. Joten tottahan toki meillä askarrellaan halloweenjuttuja ahkerasti. Tälläkin hetkellä talo on täynnä tekohämähäkinseittiä ja pörröpötköhämähäkkejä (mikä se on, piipunkrassi?), silkkimassakummituksia ja tärkeimpänä tottakai kaiverrettu kurpitsalyhty!

Rakennettiin lapsen kanssa tällainen vähän Burton-henkinen halloweenmaailma lasimaljaan. Raunioituva rakennus ja hautakivet on tehty kivimassasta joka kovettuessaan näyttää kiveltä. Muotoutui vähän hankalasti ja oli aika sottaisaa, kivihilettä irtosi tekovaiheessa melkoisesti.

Lasipurkkeja maalattiin irvilyhdyiksi, jotka käännettynä naama seinään päin tekevät hauskan loistavan valokuvion.

Kummituksia muotoilimme silkkimassasta. Silkkimassa oli tosi kiva materiaali! Sitä oli helppo muotoilla, se ei sotkenut YHTÄÄN ja kaikin tavoin positiivinen kokemus. Kovettuu itsekseen parissa päivässä kevyeksi ja muotonsa pitäväksi.

Ja kaiken kruunasi tänään askarreltu kurpitsalyhty. Elämäni ensimmäinen kurpitsan kaiverruskokemus oli tämä! Olin yllättynyt, luulin että kurpitsa on limaisempaa. Luulin että se on ihan täynnä sitä tavaraa (se oli yllättävn ontto) ja en tiennyt että siellä on niin helkkaristi siemeniä! Mutta ennenkaikkea luulin että se on vaikeampaa. 

Poikaviisvee halusi välttämättä "Karkki vai kepponen" kierrokselle kun kuuli että hänen serkkujensa toisessa kotimaassa tämä on yhtä yleinen tapa kuin meillä virpominen. Joten sovittiin etukäteen kolme kohdetta joissa sadaan käydä. Olin kierroksen jälkeen väsyneempi kuin poika :D 

Cerial Killer

Ellu&Allu-ryhmään tuli piirrettyä tällainen karvainen kuva:

Ja koska 1900 -jäsenen raja meni rikki niin sen kunniaksi tällainen kuva! :)

Aikamoista hulinaa naamakirjamaailmassa ja vähän pohdintaa sarjakuvailusta

Minulla on ollut Facebookissa Ellu&Allu -sarjakuvan ryhmä nyt hmmmm ehkä nelisen-viitisen vuotta? Perustin sen sinne pystyyn yleisön toivomuksesta kun kansa kaipaili paikkaa jossa "tykkäillä" sarjiksista ja josta löytää helposti vanhojakin. Laitoin sen Facebookiin koska se nyt sattui olemaan sellainen helppo ympäristö koota strippejä. Ihmisiä kertyi yhteen ja juhlistin jokaista alkavaa sataa ihmistä aina uudella juhlakuvalla.

Jotain tapahtui ja jäseniä alkoi tulvia ovista ja ikkunoista. Jouduin vääntämään juhlakuvia sellaista tahtia että rajat rikkoutui nopeammin kuin kuvia syntyi!

Tähän tapaan:

1300 jäsenen rajan rikkoutumisen kunniaksi vedettiin balettia

1400 jäsenen rajan rikkoutumiseksi mietittiin taivaallisia

1500 rikottiin kauhean kassin tarinalla

Ja muistaakseni tein kyllä kuvan 1600 hajoamiselle myös, mutta mikähän kuva se mahtoi olla kun en löydä sitä mistään?? En edes FB:stä :D Ja muisti on mennyt näköjään allekirjoittaneella täysin.

Joka tapauksessa 1700 hajotettiin näin ajankohtaisella teemalla!

1700

On aikamoinen fiilis kun näkee jotain omaa tekelettä tykätyn yli 400 kertaa. Se on huikea määrä silmiä ja mieliä jotka ovat juuri sen sarjakuvan tsekanneet, minun jujun ymmärtäneet ja tykänneet! Vetää aika nöyräksi :)

Olen tässä viime aikoina muutenkin pohdiskellut paljon sarjakuvan piirtämistä ja miettinyt sen suhdetta lukijoihin.  Minulla on omaan lukijakuntaani kohtaan vähintään yhtä suuri ihailu ja "fanitus" kuin heillä on sarjakuviani kohtaan. Sarjakuvan piirtäminen on hyvin voimakasta vuoropuhelua kohderyhmän kanssa, ehkä kirjallisuuden ja taiteen muodoista yhtä voimakkainta? Ajattelen itse että sarjakuva on hyvin läheistä sukua varmasti stand upille, sen ilmaisutavassa on samanlaitainen esittämisen rytmi, aiheet on usein sellaisia kohderyhmän ihon alle meneviä ja vastavuoroisuus yleisön kanssa on hyvin vilkasta ja välitöntä. Sarjakuva, etenkin strippisarjakuva on kuin visuaalista stand uppia :)

Tottakai tämän huomion myötä on tullut mieleen se oma sarjakuvakirja ja sen tarjoaminen kustantajalle (lukuisat toiveet/vaatimukset eivät yhtään helpota tätä tuskailua :D ), mutta aihe on minulle kinkkisempi, kuin pelkkä kirja josta nauttia.

1) Valtava työ käydä läpi valtavaa aineistoa joka minulla on
2) Moni hyvä julkaisemisen arvoinen ajatus täytyy uudelleen skannata ja käsitellä, niin, jos edes löydän alkuperäisiä mistään! Hirmuinen homma!
3) Ideologia. Olen piirtänyt sarjakuvaa jo yli kymmenen vuotta täysin epäkaupallisin asentein julkaisten niitä netissä kaikkien nähtäville. Sillä sekunnilla kun jonkun kaupan hyllylle ilmestyisi minun kirja, niin homma ei olisi enää niin viatonta. Jossain liikkuisi rahaa. Raha on kivaa, mutta raha on likaista. Sen jälkeen en voisi enää sanoa, että teen tätä puhtaasti piirtämisen ilosta, lukijoiden naurun ja kyynelien tuottamasta ilosta. Olen kohdannut näitä kyynisiä "täällä se vaan petaa itselleen tulevaa elantoa" ennakkoluuloja kun on kyseenalaistettu motiivini laittaa tarinoita esille. Olen aina voinut sanoa että tämä on kummunnut puhtaasti halustani piirtää, en ole ottanut vastaan kustannustarjouksia joita on muutama vuosien mittaan vastaan tullut. Mutta mitä voisin sanoa sen jälkeen kun joku voisi ostaa kirjan? Että teen sitä puhtaasti ilosta mutta olispa kivaa kääriä tuohta sen ansiosta hoh hoh. Se on kinkkistä. Homma on vähän kuin Suomi ja NATO. Kun Suomi on kerran liittynyt, se ei voi enää ikinä julistaa olevansa puolueeton.
4) Mitä siitä seuraisi? jos sarjakuva menestyisi ja se poikisi lisää juttuja niin olisiko minusta siihen? Entä jos ei olisi ja koko valtava riemu mitä olen piirtämisestä saanut, menisi pilalle? Mitä jos alan inhota Ellu&Allua?? No entä jos ei menestyisi ja joutuisin toteamaan että yksi elämäni suurimmista asioista olisi täysi floppi? Se olisi aikamoinen arvojen uudelleenjärjestelyn paikka minulle ja pelkään sitä tilannetta kovasti myös.
5) PS: Onko kukaan nähnyt minun varmuuskopioita vanhoista stripeistä? minä en ole... ;D

Toivoisinpa kykyä heittäytyä ja ottaa elämä vastaan sellaisena kuin se tulee, puimatta jokaista ruohonkortta.

Sarjakuvatulta, vähän Ellu&Allua ja vähän muitakin :)

Ensin tällainen koulukiusaamisteemainen pari, ensin vähän tajunnanvirralla kiusatun fiiliksiä lopputvistillä ja sitten Ellu&Allu versio aiheesta.

uusin ajatusten purkamisen väylä on ollut tuo avokonttoridepressio-sarjakuva joka sallii minun puida ajatuksia työelämästä ja sen pauhussa pärjäämisestä.