maanantai 22. heinäkuuta 2013

30 päivän vieroitusohjelma piirtelystä

Minulla on ollut viimeaikoina aina todella turhautunut olo, kun olen piirrellyt. Mikään ei näytä siltä miltä pitää, enkä edisty yhtään. Ideoita ja inspiratiota tulee tulvimalla, mutta mikään niistä ei valmistu loppuun asti. Aloitan piirroksia ja maalauksia ja hylkään niitä keskeneräisenä. Jotkut nopeat "turhat" jutut valmistuu, mutta oikeasti työläät tai opettavaiset, ei sitten millään. Aina kun yritin aloittaa minulle tuli vain vihainen ja pettynyt olo. Tuli jo heti ekasta viivasta lähtien tunne, että tästä ei tule mitään, minä en osaa, minä en kehity, tämä on turhaa. Tuntuu että käsi ei ole varma, eikä silmät näe paperia kunnolla. Sitten tuskailen pitkin öitä sitä, miksi en yhtäkkiä osaa enää mitään.

Olen kuin huumeaddikti joka on vetänyt niin monta viivaa ja tykittänyt niin monta ruiskullista, ettei uusi annos tuo enää mielihyvää, eikä tyydytystä. Pelkkää inspiraatioiden haamujen kiskomaa pakkomiellettä!

Joten päätin, että en piirrä MITÄÄN ainakaan kuukauteen. Jos pystyn niin pitempäänkin. Tästä ei tule mitään, tarvitsen irtiottoa tästä.

Minulla on ollut ennenkin taukoja piirtelystä, muttei koskaan tällaisia tietoisesti pidettyjä. On mielenkiintoista nähdä onko fiilis tauon jälkeen yhtään parempi! Monesti pitkän tauon jälkeen aivot ovat kehittyneet kuin itsestään. Pisin aktiivipiirtelystä pidetty taukoni on kestänyt lähes vuoden verran ja kun taas jatkoin, niin olin kehittynyt hurjasti! Toivon samaa efektiä tuonne tunnepuolelle pienemmän tauon kanssa.

Eli jos ennen elokuun 22. päivää postaan ainuttakaan rääpystystä, olen repsahtanut ja "käytän" taas ;)

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Eye of the liooonnnnn!

Kaikkea on tullut räävittyä taas!

Ihan ensin; olen jälleen ylittänyt itseni ja alkanut luonnostella ennen maalaamista. Tässä treenasin leijonan silmän piirtämistä. Tosin vähän pelottaa silti sovitella oppimaani maalaukseen. Se on vähän niin, että voihan sitä oppia yhden sanan swahilia mutta käytäpä sitä uskottavasti lauseessa. 


Puuvärein leijonansilmä

Painttihulluus on minuun iskenyt myös! Töissä tulee vietettyä tauot piirrellen hiirellä windowsin paintilla eläimiä, tässä pari sellaista:





Ja lopuksi pitkän suunnittelutyön (ainakin kolme minuuttia suunnittelin) tulos: Kenkähylly joka on tehty ylijäämä laminaattipaloista ja kulmaraudoista! Minä suunnittelin ja mies teki! 



 


lauantai 6. heinäkuuta 2013

Se on kamalaa kun nuoriso itsenäistyy

Nimittäin siilinuoriso. Pihan vauvasiilet on kaiketi nyt vieroitettu ja ne megasuloiset pikku rääpäleet toikkaroi pitkin pihaa ja minä yritän KAIKKENI olla puuttumatta luonnon kiertokulkuun. Niiden pitää oppia elämään itse! Minä annan niille ruokaa ja palauttelen ne autotien läheltä väljemmille vesille, rakennan talvehtimiskoppeja ja nakutan "VARO SIILEJÄ" kyltin tien varteen, JA SIINÄ SE! Minä en (vaikka mieli tekisi) pakkaa niitä pumpuliin ja ruoki kultalusikalla.

Mutta kattokaa niitä. Kattokaa niitä nyt!

"Mä maistan sun jalkaa.. HAUKS"

Kissanruoka maistuu nälkäiselle piikkipenskalle

Vielä äitin mukana

Halitauko

Jännä maailma

Äiti näyttää hoodeja

Näyttää vähä piikkiselle possulle