Mistä on pitkät vapaat tehty?

Auringon lämmittämiä halkoja

Auringon häikäisemiä oravia

Auringon sekoittamia koiria

Auringon sulattamia tikkuja

.. kah niistä on pitkät vapaat tehty!

Räiskytellen, aloita sinä, minä jatkan!

Pyysin lasta maalaamaan minulle 90X70cm pohjan. Tuli aika valuvaa, vihreää, ruskeaa, kaikkea...

Kysyin että mikä maalataan siihen.

"Hevonen, sellainen joka on HUOLISSAAN"

Sellainen siitä tuli, raskasluominen hevonen.. ihan selkeästi huolissaan...

After all this time....

... always!

Joo. Minä en pääse yli Harry Pottereista. 

Kaksi keksintöä ja yksi kokemus

1. Keksintö: kämmekäs 

Työnkuvaani kuuluu hakata näppäimistä 8h päivässä ja tämä tapahtuu työtilassa, missä koneellinen ilmastointi hujuttaa välillä tosi kovalla. Kun viima käy sormiin, niin niitä alkaa herkästi näpytellessä särkeä. Minulla on koko joukko särkyä helpottavia "kämmekkäitä" askarreltuna milloin mistäkin. Tässä uusin keksintöni, joka oli lapseni sukka (johon tuli reikä lapsen tanssiessa TÄYSIÄ). Työnsin peukkuni syntyneestä reijästä ja leikkasin sukkien kärjen pois. TADAA, heppakuosinen kädenlämmitin! Toimii! Kun pysyy kädet lämpöisenä niin ei näpyttely särje, mutta kämmekäs ei silti ole ollenkaan tiellä!

2. Keksintö: Äitienpäivän risut ja ruusut

Sain ekana äitienpäivänä lahjaksi kaksi miniruusua, jotka elivät kaksi kokonaista vuotta ja heittivät sitten veivinsä. En halunnut heittää niitä pois koska no.. noilla rumilla risunpätkillä on tunnearvoa. Joten napsin ne ruukuistaan ja kiinnitin tuollaisiin taulunkehyksiin. Tuli aika kiva taulu etten sanoisi!

Yksi kokemus; Lapsi pääsi ekaa kertaa elämässään ratsastamaan naapurin tallille 24 vuotiaalla Donna-ponilla. Minua jännitti enemmän kuin poikaa. Poika istui ponin selässä rennosti ja hymyilevänä (EI OLLUT MIKÄÄN PIKKUPONI!) eikä jännittänyt lainkaan! Olin hyvin ylpeä (samalla kun pelkäsin että lapsi putoaa ja taittaa niskansa) ja innoissani (samalla kun olin varma että poni pillastuu hetkenä minä hyvänsä) sekä erittäin (kauhuissani) iloinen pojan luottavaisuudesta isoon (hirviömäiseen) eläimeen.

Ihan oikeasti poni oli erittäin rauhallinen ja kiltti ja ponia taluttanut kaverini sellainen jonka ohjaukseen luottaisin vaikka, no vaikka lapseni! Ja koska rakastan itsekin hevosia niin olin tosi iloinen että lapsi tykkäsi niin paljon. 

Kevättä kohti, ikävä kesää!

Katselin kuvakansiotani ja tajusin, että olen viimeksi ottanut maisemakuvia viime kesänä! Koko talvi on ollut niin kamalan harmaa, ettei ole paljon tehnyt mieli kuvia räpsiä. Kuvia olen ottanut enemmän kotona sisällä piirroksista, lapsesta, eläimistä, esineistä. Lehdessä sanottiin, että talvi on ollut Jyväskylässä pimein sitten 1950-luvun, enkä ihmettele! Se todellakin on ollut harmaa ja tympeän värinen.

Väkisinkin on ikävä kesää ja kesän ääniä ja tuoksuja! Kesällä meidän piha on kuin oma pieni suljettu maailma kun lehdet kasvattaa aidan pihan ympärille ja muut elämän äänet on jossain metsien takana. Voisin jäädä sen maailman sisään ihan kokonaan.

Aamulla kun on usvaa ja kaikki äänet jää kiinni sinne kosteuteen. Voi istua maassa kahvikuppi kourassa ja olla vaan ajattelematta mitään.

Ja sitä kun sammal on ihan pehmeää ja joustaa askeleen alla ja vaikka varpaat olisivat likaiset, niin kaikki tuntuu just oikealta.

Ja entäs se kun on erilaisia sääilmiöitä, eri värisiä sääilmiöitä! Kun on yhtä aikaa lohenpunaista, tummaa sineä ja syvää vihreää!

Joka raajalla on ikävä kesää