lauantai 10. elokuuta 2013

Operaatio Giljotiini

Aloitin yhden projektin, josta en uskalla oikein "ääneen" puhua koska pelottaa että kämmään koko homman ja sitten itkettää kun kaikki tietää. Joten en vielä avaa asiaa sen kummoisemmin, vaan puhun Operaatio Giljotiinista, koska koko projekti tuntuu siltä kuin olisin ostanut giljotiinin ja opettelisin käyttämään sitä omaan päähäni. Jos kertoisin suunnitelmani tässä, se ei olisi varmaan monen mielestä mitenkään ihmeellinen, mutta minulle tämä on tosi iso juttu.

Aina kun aloittaa jotain ihka uutta ja inspiroivaa, niin tuntuu samaan aikaan ihanalle ja kamalalle. Sitä heittelee aallonharjalta toiselle ja perättäisten sekuntien tuntemus saattaa olla "MÄ EN KOSKAAN PYSTY TÄHÄN" ja "Mä niin pystyn tähän!". On kamalaa kun ei voi vain tuntea pystymistä ja voimaa. Mihin sitä heikkoutta ja epäonnistumisen pelkoa tarvitaan? Johonkin realiteettien arvioimiseen ehkä? Pieni paniikki pitää mukavasti hereillä?

Jotta Operaatio Giljotiini saisi mukavan alun, minä tein aika ison päätöksen. Ja pelottavan! Hurjasti pelottavan! Minä ilmoitin työpaikalle, että en enää tee töitä täysillä viikkotunneilla, vaan siirryin työskentelemään 30h/viikossa niin, että minulla on yksi kokonainen arkivapaa käytössäni. Jep! Niin tein! Ja sitten heijasin viikon sikiöasennossa nurkassa ja purin rystysiäni estääkseni itseäni soittamasta henkilöstöresursseille että VITSI VITSI HAHAHAH HUONO VITSI, EI KAI KUKAAN NIIN HULLU OLISI, ETTÄ VAPAAEHTOISESTI TIPUTTAISI JO VALMIIKSI ANKEITA TULOJAAN HAHAHA.

Joo. Minä!

Sekin tässä stressaa että lama pureskelee myös työpaikkaani ja stressaava syksy on tulossa. Pelottaa jo valmiiksi mitä tässä vielä tapahtuu.

Nyt lasketaan pennejä ja toivotaan että se on sen arvoista. Mies sai luvan alkaa metsästää vähemmän kuluttavaa autoa (mistä hän on luonnottoman innoissaan. Autojen vaihtaminen on miehelleni kuin tennispallo paimenkoiralle) ja mietimme ahkerasti, mistä kaikesta voitaisiin säästää niin että tulojeni putoamisen lovi ei hajottaisi taloutta.

Ja täytyy taas todeta miten mielettömän hieno puoliso minulla on. Ihan uskomaton. Valmis tekemään uhrauksia ja järjestelemään asioita, jotta minä saan seurailla haaveitani. Olisikohan minusta samaan hänen kohdallaan? Toivoisin niin. Toisaalta olen itsekäs pikku kakkiainen *kjäh kjäh*

No mutta niin. Aika näyttää. Ja kerron kyllä sitten kun olen päässyt toteamaan onko minusta Giljotiinin käyttäjäksi vai ei. Kerron vaikka paskoisin koko homman.

3 kommenttia:

  1. Siis whaaaaat ?!!! Ja olipa hauska teksti :D!

    VastaaPoista
  2. Hauska blogi sulla :). Menee seurantaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukavaa jos tykkäät! =) seuraile ihmeessä, aina tuntuu hauskemmalle kirjoitella kun voi kuvitella että joku katselee "olan yli" :D

      Poista

Saa jättää kommenttia jos haluaa :)