perjantai 19. syyskuuta 2014

Aikamoista hulinaa naamakirjamaailmassa ja vähän pohdintaa sarjakuvailusta


Minulla on ollut Facebookissa Ellu&Allu -sarjakuvan ryhmä nyt hmmmm ehkä nelisen-viitisen vuotta? Perustin sen sinne pystyyn yleisön toivomuksesta kun kansa kaipaili paikkaa jossa "tykkäillä" sarjiksista ja josta löytää helposti vanhojakin. Laitoin sen Facebookiin koska se nyt sattui olemaan sellainen helppo ympäristö koota strippejä. Ihmisiä kertyi yhteen ja juhlistin jokaista alkavaa sataa ihmistä aina uudella juhlakuvalla.

Jotain tapahtui ja jäseniä alkoi tulvia ovista ja ikkunoista. Jouduin vääntämään juhlakuvia sellaista tahtia että rajat rikkoutui nopeammin kuin kuvia syntyi!

Tähän tapaan:








1300 jäsenen rajan rikkoutumisen kunniaksi vedettiin balettia
1400 jäsenen rajan rikkoutumiseksi mietittiin taivaallisia



1500 rikottiin kauhean kassin tarinalla

Ja muistaakseni tein kyllä kuvan 1600 hajoamiselle myös, mutta mikähän kuva se mahtoi olla kun en löydä sitä mistään?? En edes FB:stä :D Ja muisti on mennyt näköjään allekirjoittaneella täysin.

Joka tapauksessa 1700 hajotettiin näin ajankohtaisella teemalla!

1700

On aikamoinen fiilis kun näkee jotain omaa tekelettä tykätyn yli 400 kertaa. Se on huikea määrä silmiä ja mieliä jotka ovat juuri sen sarjakuvan tsekanneet, minun jujun ymmärtäneet ja tykänneet! Vetää aika nöyräksi :)

Olen tässä viime aikoina muutenkin pohdiskellut paljon sarjakuvan piirtämistä ja miettinyt sen suhdetta lukijoihin.  Minulla on omaan lukijakuntaani kohtaan vähintään yhtä suuri ihailu ja "fanitus" kuin heillä on sarjakuviani kohtaan. Sarjakuvan piirtäminen on hyvin voimakasta vuoropuhelua kohderyhmän kanssa, ehkä kirjallisuuden ja taiteen muodoista yhtä voimakkainta? Ajattelen itse että sarjakuva on hyvin läheistä sukua varmasti stand upille, sen ilmaisutavassa on samanlaitainen esittämisen rytmi, aiheet on usein sellaisia kohderyhmän ihon alle meneviä ja vastavuoroisuus yleisön kanssa on hyvin vilkasta ja välitöntä. Sarjakuva, etenkin strippisarjakuva on kuin visuaalista stand uppia :)

Tottakai tämän huomion myötä on tullut mieleen se oma sarjakuvakirja ja sen tarjoaminen kustantajalle (lukuisat toiveet/vaatimukset eivät yhtään helpota tätä tuskailua :D ), mutta aihe on minulle kinkkisempi, kuin pelkkä kirja josta nauttia.

1) Valtava työ käydä läpi valtavaa aineistoa joka minulla on
2) Moni hyvä julkaisemisen arvoinen ajatus täytyy uudelleen skannata ja käsitellä, niin, jos edes löydän alkuperäisiä mistään! Hirmuinen homma!
3) Ideologia. Olen piirtänyt sarjakuvaa jo yli kymmenen vuotta täysin epäkaupallisin asentein julkaisten niitä netissä kaikkien nähtäville. Sillä sekunnilla kun jonkun kaupan hyllylle ilmestyisi minun kirja, niin homma ei olisi enää niin viatonta. Jossain liikkuisi rahaa. Raha on kivaa, mutta raha on likaista. Sen jälkeen en voisi enää sanoa, että teen tätä puhtaasti piirtämisen ilosta, lukijoiden naurun ja kyynelien tuottamasta ilosta. Olen kohdannut näitä kyynisiä "täällä se vaan petaa itselleen tulevaa elantoa" ennakkoluuloja kun on kyseenalaistettu motiivini laittaa tarinoita esille. Olen aina voinut sanoa että tämä on kummunnut puhtaasti halustani piirtää, en ole ottanut vastaan kustannustarjouksia joita on muutama vuosien mittaan vastaan tullut. Mutta mitä voisin sanoa sen jälkeen kun joku voisi ostaa kirjan? Että teen sitä puhtaasti ilosta mutta olispa kivaa kääriä tuohta sen ansiosta hoh hoh. Se on kinkkistä. Homma on vähän kuin Suomi ja NATO. Kun Suomi on kerran liittynyt, se ei voi enää ikinä julistaa olevansa puolueeton.
4) Mitä siitä seuraisi? jos sarjakuva menestyisi ja se poikisi lisää juttuja niin olisiko minusta siihen? Entä jos ei olisi ja koko valtava riemu mitä olen piirtämisestä saanut, menisi pilalle? Mitä jos alan inhota Ellu&Allua?? No entä jos ei menestyisi ja joutuisin toteamaan että yksi elämäni suurimmista asioista olisi täysi floppi? Se olisi aikamoinen arvojen uudelleenjärjestelyn paikka minulle ja pelkään sitä tilannetta kovasti myös.
5) PS: Onko kukaan nähnyt minun varmuuskopioita vanhoista stripeistä? minä en ole... ;D

Toivoisinpa kykyä heittäytyä ja ottaa elämä vastaan sellaisena kuin se tulee, puimatta jokaista ruohonkortta.

1 kommentti:

  1. Voihan viulu, onnea aivan mahdottoman paljon! En kyllä yhtään ihmettele, että suosio on ollut suuri.

    Ellu&Allu -jutut vaan menevät niin ihon alle. Allun muistan PP-palstalta, ja itsekin olen koiranomistaja, joten nämä sun stripit ovat jotenkin kovin henkilökohtaisia.

    Ei ole helppoa pähkiä, miten homman kanssa etenisi. Mulla on yksi harrastus, josta monikin on ollut sitä mieltä, että sillä pitäisi ansaita rahaa. Ei, ei pitäisi. Mä rakastan sitä, se on mulle ilo ja henkireikä. Jos sillä pitäisi ansaita, siitä tulisi sillä hetkellä työtä ja pahimmillaan sitä kautta pakkopullaa. Sen jälkeen mulla ei enää olisi mun henkireikää.

    VastaaPoista

Saa jättää kommenttia jos haluaa :)