lauantai 29. maaliskuuta 2014

Lastenkirjaviikko: Soturiprinsessat

"Lapsilleni loruttelen" (kerro miten runoilet, satuilet, loruttelet lapsillesi arjessa- kirjoista vai omasta päästä?)

Sininen keskitie -blogin lastenkirjaviikko on ollut huisin hauskaa seurattavaa, kiinnostavaa ja inspiroivaa samaan aikaan! On ollut mukavaa lueskella erilaisten bloggaajien tekstejä lastenkirjojen ympärillä eri kanteilta. Itsekin oli alusta alkaen tähän tarkoitus osallistua, mutta kuten kaikki elämässäni, tämäkin tuntuu jäävän viime tippaan.Valitsin aiheekseni tuon lapselle satujen keksimisen omasta päästäni, koska sitä todellakin usein teen. 

Rakastan satuja, mutta joskus tuntuu etttä muiden sanat eivät mahdu omaan päähän eikä suuhun. Joskus kun väsyttää, niin tekstin lukeminen paperilta tuntuu valtavalta ponnistukselta, olipa se miten mukavaa tekstiä tahansa. Silmät eivät jaksa tarkentua paperille, eikä aivot taivu seuraamaan minkäänlaisia valmiiksi tallattuja polkuja.

Silloin on helpotus nähdä into lapsen silmissä kun kysyn, että kerronko juttuja omasta päästä. Huojentaa kun saan pistää aikuisen mielen hetkeksi syrjään ja astua satumaailmaan, joka on aina läsnä aivoni jossain kolkassa. Minulla on aivan pienestä lapsesta saakka ollut tapana laittaa asiat muuttumaan toisenlaisiksi. Ne muuttuvat toisiksi niin vahvasti, että pystyn edelleen näkemään ja tuntemaan kuvittelemani asiat. Erona lapsuuteeni on siinä, etten enää usko (ihan aina :D ) näkemääni. Kuitenkin todellisuuden rajat hämärtyvät usein. Ja usein se on hyvin hauskaa. Ja nämä todellisuuden temput elävät ihan omaa elämäänsä ja niistä pulppuilee satuja ja tarinoita kuin avoimesta haavasta! 

Yhtenä päivänä menin taas töihin, kuten joka aamu 4 kertaa viikossa. Parkkeerasin autoni sataman parkkipaikkaan, pyöritin parkkikiekkoa, nostin laukun olalle ja kävelin kohti Innova 4 -rakennusta, jonka neljännessä kerroksessa työpisteeni sijaitsee ison ikkunan vieressä. Kävelin rivakasti ja tuijotin tietä edessäni.

Nostin katseeni tiestä ja katselin edessä askelten tahdissa pomppivaa työpaikkarakennusta ja siinä ne seisoivat jälleen, aivan kuten joka aamu: Kolme soturiprinsessaa siniset hiukset liehuen, ylpeinä ja villeinä muurin harjalla. 

Tuolla. Näettekö.


Katsokaa tarkemmin...


Vaihdoin äänettömät tervehdykset kolmen sisaruksen kanssa ja ne näyttivät villeiltä ja kauniilta, hurjilta ja tappelunhaluisilta! Tänään niiden siniset hiukset hulmusivat villisti ja silmissä leiskui!

Samana iltana poitsu 4v halusi iltasatuja "omasta päästä". Huokaisten pötkähdin sängylle ja aloin silmät kiinni kertoilla satua Tourulinnan kolmesta soturisisaruksesta, jotka puolustivat linnaa Kuokkapetojen klaanin hurjilta hyökkääjiltä. Seuraavana iltana lapsi halusi kuulla lisää tarinasta. Ja seuraavana. Ja sitä seuraavana. Luulen että Tourulinnan hurjat sisarukset ehtivät kokea aikamoiset seikkailut ennenkuin lapsi on tyytyväinen.


Lapsen kirjahylly pursuilee kaikkia ihania kirjoja ja niitä luetaan suurella ilolla, sadut ruokkivat satuja! Mutta on ihanaa sekin, että minun päähäni pakkautuvat sadut saavat lihan ja muodon kun saan puhua ne ääneen nälkäiselle yleisölle :) 

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti myös nämä saavat joskus kirjamuodon :)!

    VastaaPoista
  2. Hei Eucco! Voisitko ottaa minuun yhteyttä eräiden aiemmin julkaisemiesi sarjakuvien tiimoilta?
    viestinta(at)fi.g4s.com
    Ystävällisin terveisin
    G4S Suomi
    Jonna Häkkilä, tiedottaja

    VastaaPoista

Saa jättää kommenttia jos haluaa :)