keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Patrioottinallet, paskat leffat ja yksi kusinen totuus

Kokoelma on nyt täydellinen! Kun mies oli intissä joskus kivikaudella hän osti minulle tuon keskimmäisen nallen. Sen jälkeen hän jäi samaan lafkaan töihin ja olen saanut reissutuliaisina näitä sotkuissa myytäviä muistoja. Nyt seilorinalle täydensi pehmoisen maanpuolustuksen. 


Paskat leffat

Olen jostain syystä katsonut viime aikoina iltaisin todella monta paskaa kauhuleffaa. Ja se on upeaa! olen suuri paskojen kauhuleffojen ystävä! Tässä ajatuksia muutamasta kauhuleffasta. Taso on päätä huimaava. 

- Yksi leffa keskittyi käsivarakameralla kuvaamaan naisen naamaa, joka eri tilanteissa huuteli miehensä nimeä (Scott-OMG-Scott). Aloin jo ennen elokuvan puoltaväliä toivoa että mörkö syö hahmon ja päättää kärsimykseni. Luulisi että elokuvan peruslähtökohtana voitaisiin pitää edes jonkinlaista katsojan tuntemaa alkeellista empatiaa päähenkilöä kohtaan! ( Elokuvan nimi: Mr. Jones)

- Toisessa elokuvassa näytettiin varmaan kymmenen kertaa miten päähenkilö herää sängyssään. Aina hämmentävän eroottisissa asennoissa hanuri töjössä. Ja siis kyllähän minäkin aina nukun vatsa sisään vedettynä, tissit pystyssä ja pepa pinkeenä! Aina! En ollenkaan röhnötä naamallani ja kuolaa tyynylleni. (elokuvan nimeä en muista. Jotenkin se liittyi johonkin tuhkapurkkiin jonka joku tyhmä teini tiputti hylätyssä mielisairaalassa. Miksi ne menee aina hylättyihin sairaaloihin?)

- Kolmannessa leffassa pahikset sitoi tytön ranteista. Jonka takia tyttö kiltisti istui paikoillaan niin kauan kunnes toinen juoksukykyvajavainen tytteli tuli vapauttamaan hänen kätensä, jotta hän pystyi juoksemaan. Päähenkilöt tekivät lisäksi hämmentäviä valintoja leffan aikana. Esimerkiksi kun heitä tuli kaksi pyssymiestä pelottelemaan että häipykää täältä huomiseen mennessä tai tapamme teidät, niin mitäpä tekisit? Jäisit aseettomana aloillesi vai lähtisit kotiin? Ei ole vaikea arvata kumman nämä hahmot valitsivat. Kerta toisensa jälkeen. Tuntui katsoessa siltä, että käsikirjoittaille ei vain ole maksettu tarpeeksi. Jotain TET-harjoittelijoita laitettu kässäriä kirjoittamaan. En muistaisi leffan nimeä vaikka henkeni riippuisi siitä. 
Pissaa all over

Viime aikoina poika-melkein-viisvee on ilahduttanut varpaitani kusisilla ylläreillä. Mitä ilmeisimmin kasvava letkuosa aiheuttaa lapselle yllätyksiä ja pissa lentää kuin hallinnasta karanneen palokunnan letkun päästä! Lapsi aivan itsestäänselvänä asiana kertoo miten heppi oli vinossa tai "ihan hassusti" ja minä vain ajattelen että minun täytyisi varmaan olla mies ymmärtääkseni!





Bonuksena temppuilevia skottipaimenia.

Facebookkiin kirjoitin: Tavoitteena että kumpikin koira pysyy naulattuna paikoillaan sen aikana kun toinen suorittaa mitä ikinä saankin päähäni sen laittaa suorittamaan toistaiseksi Poju pysyy paikoillaan vaikka maalima sortuisi ympäriltä, ja Kossi pysyy jos en teetä Pojulla sen naaman edessä mitään kovin kiihdyttävää. Yhdessä ne pysyvät paikoillaan kuin puujumalat  

Tänään piti keksiä viihdyke kahdelle villi-ihmiselle että malttavat istua aloillaan välipalan syönnin ajan. Sirkus Skotlandian paimenet esittivät henkeäsalpaavia temppuja ja kuulemma esitys oli älyttömän hieno



4 kommenttia:

  1. :D Ei muuta kuin että loistava leffaarvostelu!

    VastaaPoista
  2. Aaaargh, mä lupaan, että EN kato noita leffoja. Mua tuskastutti jo niistä lukeminen.
    En ole mies, joten pippeli vinossa -selitys ei mene läpi. Ei se silti estänyt nauramasta sarjikselle niin, että oli melke sohva siinä samassa nesteessä. Ei ole kiva olla pieni mies tai vanha nainen. Aina voi käydä vahinko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pippeli vinossa-selitys on aina sellainen että se saa aikaan "NO OIKAISE SE! OHJAA SITÄ! SIINÄ ON SELLAINEN MANUAALITOIMINTO!" tuskastumisen XD

      Katsoin eilen taas hyvän leffan. täytyy varmaan piirtää uudet kuvat siitä :D

      Poista

Saa jättää kommenttia jos haluaa :)